keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Piirretty palaute


 Aidatut unelmat esitykseen osallistuneiden lasten piirrettyjä palautteita kokemuksesta:









tiistai 10. lokakuuta 2017

Urbaaniluonto-Projekti juhli sadonkorjuujuhlan merkeissä Antinniityllä

Minun nimeni on -hankkeessa on tänä vuonna ollut kaksi toisiinsa osittain liittyvää osaa. Aidatut unelmat teoksen valmistaminen ja Urbaaniluonto-projekti, joka on toteutettu yhteistyössä Helsingin taiteilijaseuran kanssa. Urbaaniluonto-projekti juhli tämän vuoden päätöstä Antinniityn yhteisöpuutarhalla Sadonkorjuujuhlien merkeissä. Juhlaa vietettiin yhdessä Kannelmäen peruskoulun kanssa lauantaina 16.9. Juhlaa ennen peruskoululaiset olivat kasvattaneet Antinniitylle kasveja, käyneet hoitamassa puutarhaa, tanssineet ja piirtäneet sekä viime keväänä että tänä syksynä. Zodiakin ja Helsingin taiteilijaseuran taiteilijat työskentelivät koululla Sadonkorjuujuhlaa edeltäneen viikon osana koulun ilmiöviikon ohjelmaa.

Sadonkorjuuta juhlittiin 600 hengen voimin. Ohjelmassa oli mukana oppilaiden omia esityksiä, työpajoja, tanssia ja rappia sekä kasvismaistiaisia Antinniityn sadosta sekä oppilaita kyydittämässä ollut suomenhevonen Uuras, joka on aikaisemmin käynyt kyntämässä Antinniityn pellon.







2 C ja 3C-luokat esittivät Jenni Koistisen johdolla valmistamansa tanssiteoksen: Tuleva. Musiikin esitykseen sävelsi Aarne Riikonen. Hän työskenteli koululla oppilaiden kanssa ja tallensi oppilaiden tuottamia ja löytämiä ääniä, joista syntyi teoksen äänimaisema ja musiikki.









Päivän aikana oppilaat osallistuivat erilaisiin työpajoihin. Jenny Suhonen Helsingin taiteilijaseurasta ohjasi lapsille savityöpajoja Sadonkorjuujuhlassa. Savesta muovailtiin kasviksia. Jari Järnström Helsingin taiteilijaseurasta puolestaan valmisti oppilaiden kanssa piirustushiiliä. Sadonkorjuujuhlissa valmistettiin siemenistä ja mullasta pieniä arvoituspalloja, jotka toivottavasti löytävät tiensä takaisin maahan eri puolella Kannelmäkeä itävät, kasvavat ja kukoistavat ensi kesänä kaikkien iloksi. Työpajat ohjasi Pinja Sipari.

Kuvat nro 96, 103, 86, 95, 104. 105
Kuvat: Jouni Ihalainen

Juhlan aikana saatiin myös maistella puutarhan satoa. Yläkoulun oppilaat olivat valmistaneet Janne Länsipuron johdolla ihania kasvismaistiaisia kaikille Sadonkorjuujuhlaan osallistuneille. Erityiskiitokset 6 B:n oppilaille, jotka hoitivat juhlassa kasvisruokien esittelyn ja tarjoamisen ja nuorempien oppilaiden ohjaamisen!
Kuvat 61,65, 66,67 68,129,130
Kuvat: Jouni Ihalainen

Kiitokset yhteistyöstä Kanneltalolle ja Fillariteatterille. Fillariteatterin Makkarapiruetti esitys ilahdutti ekaluokkalaisia sadonkorjuujuhlissa.
Kuva 93
Kuva: Jouni Ihalainen


Luokat 6 A,C, ja D kirjoittivat Sadonkorjuujuhlaan rapin Track Factoryn Aleksin ja Johanneksen ansiokkaalla opastuksella. Valmis biisi esitettiin juhlissa.
Kuvat nro: 45,48,51
Kuvat: Jouni Ihalainen
HYVÄÄ SYKSYÄ KAIKILLE KERA KUTOSTEN LUONTORÄPIN!
Kutosten luontorappi

Kertosäe
Sienii marjoja ilmasta ruokaa
Puhdasta ilmaa helpotuksesta huokaa
Metsän rauhaa kaikille suokaa
Luontoa ihmisiä elämää suojaa
Säkeistöt
Itikoita kokoajan lätkällä lyödään
Jatkuvasti harakan poikia syödään
Ampiainen hunajaa koko elämänsä tuottaa
Ihminen kaikki hunajat varastaa
Puita kaadetaan ilman mun lupaa
Mut ei niit kiinnosta kukaan
Samalla ne vetää mutki mukaa
Mut ne vaan kaataa puita ilman lupaa
Ilmasta räppiä jokaiselle löytyy
Illalla voit mennä kuumaan löylyyn
Metsässä varmasti rauhan löytää
Puhdasta ilmaa muttei köyhiä yhtään
Metsän jumalan nimi on Tapio
Se tuo meille multaset lapiot
Metsässä on paljon vihreää
Mutta ei yhtään mitään sitkeää
Metsän varjois paljon kasveja on
Metsässä kukaan ei oo onneton
Keppejä marjoja kasveja puita
Metsäst löytyy paljon hymysuita
Puhdasta vettä tänne tuokaa
Metsän puita kauniita luokaa
Niiden lehvissä humisee tuuli
Pupuksi kiveä metsästäjä luuli
Kaikilla eläimillä on oikeus rauhaan
Muuten ne saattavat joutua hautaan
Metsästäjät ei saa eläimiä ampuu
Muuten ne sitä koko elämänsä katuu
Metsäs ei oo kaupungin hälinää
Ei sähköjohtoi mut ei sil oo väliä
Aurinko tuo metsään valoa
Metsäs ei oo silti yhtään kahjoa
Me ollaan ihmisiä mutta myös eläimiä
Maailman luontoa kaikki nyt suojaa
Kun kaikki on hyvin kaikki huokaa
Yhdessä raikasta vettä juodaan
Tekijät: Kannelmäen koulu 6A, 6C & 6D
Koonnut: Aleksi & Johannes, Track Factory

Voit kommentoida klikkaamalla tekstin otsikkoa. Tekstin lopusta löydät kommentointi-linkin.

© Zodiak – Uuden tanssin keskus