maanantai 31. elokuuta 2015

Esiintyjän kokemus Ti 25.8.2015

Valokuva: Uupi Tirronen
Kotimatkalla teoksen esi-iltaa 25.8.2015
Kurssilaiset saapuvat Kanneltalolle tipottain, hakevat ”kotinsa” varastolta, vaihtavat vaatteita, viskovat jalkojaan käsiään, heittelevät huulia, ilmassa aavistus lähenevästä ensi-illasta. Teemme Sarin johdolla yhteisen lämmittelyn ja toivotamme toisillemme onnea iltaan. Aurinko paistaa, Sitratorilla on lämmin ja me valmiita ottamaan tila haltuun koteinemme liikkeinemme. Yleisö istuu torin laidalla vielä tietämättöminä mihin teos heidät tulee johtamaan vaelluksineen kodista toiseen kolmanteen. Niityllä illan hämärtyessä heittäydymme porukalla villiin jalkatanssiin, vaipuen lopuksi nurmen syliin. Se on tehty!

Edessä vielä juhla Kanneltalolla, pientä siistimistä punaa huuliin, skoolataan teokselle, Jennille, Sarille, Jukalle, meille, Zodiakille, tunnelma on mukavan kotoisa.
”… niin paljon silmiä,
että mielen on lämmin”

Lähdemme yöhön auringonkukat kainaloissa loistaen.

-Tuula

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Esiintyjän kokemus ma 24.8.2015


Valokuva: Uupi Tirronen
Kotimatkalla teoksen kenraaliharjoitus
Kokoonnuimme Kanneltalolla reilu tunti ennen esityksen alkamista. Oma valmistautumiseni alkoi ratkaisemalla yhdessä Annen kanssa, miten huonekaluni, iso sininen säkkituoli, saadaan kiinnitettyä polkupyörääni tarjottimen ja viiden mustekalan avulla. Onnistui! Tunnelma ennen esityksen alkua oli hyvä ja rento vaikka meillä oli ensimmäistä kertaa oikea yleisö, jonka joukossa oli myös kriitikko ja kuvaaja. 

Sitratorin ensimmäisessä kohtauksessa esitystä kanssamme hengitti vakioyleisömme Sitratorin "asukkaat". Kohtaamisemme, joka alkoi keväällä ihmetyksellä ja uteliaisuudella mutta myös ärtymyksellä ja epäluulolla, on muuttunut harjoitusten kuluessa hyvän tunnelman rinnakkaiseloksi. "Nyt ne taas tulee!" "Hei, noi on Meidän Tanssoijoita!" "Kai te tuutte vielä uudestaan?" Koko teos kestää 2 tuntia ja esiintyjät ja kodin esineet liikkuvat ympäri Kannelmäkeä. Kohtaaminen ohi kulkevien tai eri paikoissa aikaa viettävien ihmisten kanssa on ollut iso kokemus sekä esiintyjille että Kannelmäkeläisille. Kenraaliharjoituksessa syntyi myös voimakas yhteisöllisyyden tunne esiintyjien välille. Me, ryhmä hyvinkin erilaisia ihmisiä, olemme tämä teos vuorovaikutuksessa yleisön ja ympäristön kanssa. 

Tiedän, että tiettyjä paikkoja ohittaessani mieleeni tulee joka kerta tämä esitys ja tulen havainnoimaan mitä liikettä tilassa on esiintyjien poistuttua. Teos jää elämään minun ja varmasti myös monen Kannelmäkeläisen harjoituksia ja esityksiä seuranneen asukkaan mieleen ja sydämeen. 

-Liina

perjantai 28. elokuuta 2015

perjantai 21. elokuuta 2015

Kotimatkalla teoksen teaseri video


Kotimatkalla teos ensi-illassa ensi viikolla, esitykset Kannelmäessä 25.8-31.8.2015!

perjantai 14. elokuuta 2015

Kotimatkalla teos Kick-offissa Zodiakissa


Kotimatkalla-teoksen esittely Zodiakin elonkorjuujuhlissa 13.8.2015. Kuvassa Kotimatkalla-teoksen koreografi Jenni Koistinen sekä teoksessa esiintyvät tanssijat.

Valokuva: Ulrika Vilke
Kotimatkalla-teoksen liput ovat loppuunvarattu, mutta peruutuspaikkoja voi kysellä Kanneltalon lipunmyynnistä. 


keskiviikko 12. elokuuta 2015

Kotimatkalla teoksen harjoitukset ovat alkaneet

Kanneltalolla kuhisi, kun juoksin myöhässä paikalle: teatterisalissa oli käynnissä Zodiakin syyskauden aloituskahvit. Näin vilaukselta Zodiakin taiteellisen johtajan Harri Kuorelahden, Zodiakin yleisötyövastaavan Katjan Kirsin sekä Kanneltalon tuottajan Tiina Laukkasen. 

Kesätauko oli hurahtanut jonnekin; näin ympärillä monet tutut kasvot ja aistin ilmasta pientä jännityksen taikaa. Ensi-ilta häämötti jo edessä, mutta sitä ennen treenattaisiin ja hyvin - ja voi pojat, tätä olikin jo odotettu.
-Marjukka

torstai 6. elokuuta 2015

Kotivideotyöpaja alkaa 7.9. Kanneltalossa

Koreografi Sari Palmgrenin tanssia ja videotyöskentelyä yhdistävä työpaja jatkaa Minun nimeni on –projektin vuoden 2015 koti-teemaa. Kurssi koostuu osallistujille järjestettävästä työpajajaksosta, jossa tanssitaan ja liikutaan eri tavoin koti-teeman ympärillä, sekä harjoitellaan videotyöskentelyä tanssin näkökulmasta.

Työpajan tavoitteena on tehdä yhteinen Kotivideo-videoteos, jossa osallistujat toimivat teoksen suunnittelun eri rooleissa ja esiintyjinä. Kurssi aloitetaan liike-jaksolla, mutta osallistuja voi oman motivaationsa mukaan keskittyä teoksen muodostumisen eri vaiheeseen: käsikirjoitukseen, esiintymiseen tai koreografiaan. Kurssin vierailevana ohjaajana ja kuvaajana toimii Päivi Kettunen.

Kotivideo-kurssi järjestetään Kanneltalolla maanantaisin 7.9.-23.11.2015 klo 18-20 (Huom! Kurssia ei ole 28.9., 5.10., 9.11. & 16.11.). Tässä ilmoitettujen harjoituspäivien lisäksi ryhmän kesken sovitaan muutamia lisäaikoja kotivideoiden suunnittelua, kodeissa harjoittelua ja kuvaamista varten.

Ilmoittautuminen 1.9.2015 mennessä sähköpostitse osoitteseen ulrika.vilke@zodiak.fi. Kirjoita ilmoittautumispostiin nimesi sekä yhteystietosisekä halutessasi muutama lause siitä miksi haluat mukaan kurssille. Kurssi on osallistujille maksuton.

Kurssin päätteeksi valmistuvan Kotivideo-teoksen ensi-ilta on osana KOTONA-näyttelykokonaisuutta Kanneltalon Galleriassa. Teoksessa nähdään eri koteihin koreografioituja rutiineja ja reittejä. Näyttelyn avajaisia juhlitaan ke 9.12. klo 18 alkaen.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset:
Ulrika Vilke, tuottaja
Minun nimeni on- yhteisötaideprojekti
0503462563
ulrika.vilke@zodiak.fi

Tässä aiempina vuosina tehtyjä nimeen liittyviä lyhyitä tanssivideoita: 

http://vimeopro.com/user22415228/minun-nimeni-on-2012-vuosaari

http://vimeopro.com/user22415228/minun-nimeni-on-2013-kannelmaki-my-name-is-2013-kannelmaki

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Minun nimeni on - projektin syksy jatkuu Kotimatkalla esityksillä ja työpajoilla

Kotimatkalla on Kannelmäkeen sijoittuva yhteisötanssiteos, jonka aikana katsojat kulkevat oppaan johdattamina yhteisen reitin lähiössä. Esitys muodostuu eri osista reitin varrella olevien ulkotilojen ja kotien toimiessa esityksen näyttämöinä. Jenni Koistisen Kotimatkalla-teoksen ensi-ilta on 25.8. klo 19 Kannelmäessä. Muut esitykset: To 27.8. 19:00, Pe 28.8. 19:00 ja Ma 31.8. 19:00

Kotimatkalla-teoksen liput ovat tulleet myyntiin elokuussa. Lippuja saa jatkossa myös Kanneltalon lipunmyynnistä sen aukioloaikoina. Suosittelemme ostamaan liput ajoissa, koska esitysten katsojamäärät ovat teoksen luonteen takia hyvin rajatut. 

Liput: 13/9 €
Esitys alkaa Kanneltalon edestä (Klaneettitie 5)
Voit kommentoida klikkaamalla tekstin otsikkoa. Tekstin lopusta löydät kommentointi-linkin.

© Zodiak – Uuden tanssin keskus