Minä olen vielä tulossa, saapumassa jostain, myöhässä ja ajatuksissani. Ryhmällinen lapsia on ilmiselvästi tässä ja nyt. On ehkä koko ajan ollut. Minunkin on helppo palautua siihen mitä näen, välittömään riemuun ja läsnäoloon. Käynnissä on hippa, osa lapsista on ”turvassa”, osa juoksee villisti jonkun perässä, joku toista karkuun. Ryhmän vetäjä muistuttelee leikkijöitä säännöistä, kannustaa ja elää mukana. Ryhmää seuraa minun ja muutaman muun silmäparin lisäksi myös kamera, satunnaisine välähdyksineen ikuistaen sitä mikä kiitää ohi.
Lapset ovat tulleet tähän ryhmään eri maista ja lähtökohdista, heitä erottavat myös kielelliset ja sosiaaliset taidot. Enemmän on kuitenkin nähtävissä sitä mikä heitä yhdistää. He toimivat kuin mikä tahansa vastaavan ikäinen kantasuomalaisten lasten ryhmä, myöhemmin kuulen, että osa lapsista on saapunut maahan vasta viime syksynä. Ryhmä valmistautuu kertaamaan edellisiltä kerroilta kehoihin ja mieliin painuneita liikesarjoja, he ovat harjoitelleet esitystä varten. Aina eivät kaikki muista miten nyt pitäisi olla, hihityttää ja vieressä pelleilevät kaverit vievät helposti koko ryhmän keskittymiskyvyn. Hitaasti, mutta varmasti palat kuitenkin loksahtelevat kohdilleen.
Heillä on itse tekemänsä nimilaput ja kuva kodista. Vaihtelevissa muodostelmissa he kertovat keitä ovat ja mistä tulevat. Missä asuvat nyt. Minun on helppo nähdä ajatus kaiken liikkeen ja järjestyksen takana. Siinä on jotain syvästi koskettavaa kuulla lapsen suusta maa, jonka on viimeksi kuullut mainittavan uutisissa. Konala ei ole koskaan kuulostanut näin turvalliselta. Raskaita ajatuksia tuulettaa höyhenmyrsky, joka tulvahtaa lasten päälle. Riemunkiljahdukset saattelevat niitä myös minulle yleisöön asti. Lapsen hymyn kera tarjoiltu henkilökohtainen höyhen; sen keveämmäksi ei tunnelmaa voi maanantaiaamuna ennen kymmentä saada.
On ilahduttavaa nähdä leikkiä koulupäivän sisällä. Se on vakavasti otettava opetusmetodi, sillä saavutetaan tuloksia, joilla on kauaskantoisia vaikutuksia. Ne eivät välttämättä ole heti nähtävissä, mutta väittäisin, että positiivinen ja ilon kautta saavutettu oppimistulos säilyy vaivattomasti. Leikki opettaa luottamusta, sosiaalista pelisilmää, toisten kunnioittamista ja vaatii keskittymiskykyä. Ihminen, niin aikuinen kuin lapsikin, on kokonainen. Osa mieltä, osa kehoa, kiinteästi yhdessä, kaikessa toiminnassaan. Sitä tosiasiaa ei voi eikä pidä sivuuttaa, sen minä näen, kuulen ja tunnen Kanneltalon naurua raikuvassa salissa.
-Sami Rekola
Teatteri-ilmaisun ohjaajaopiskelija (työharjoittelussa @Zodiak)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti