tiistai 25. marraskuuta 2014

Valokuvia Marjatta-koulun ryhmästä

Jenni Koistinen on pitänyt työpajaa Marjatta-koululla syksyn ajan. Viime torstaina Sari ja Anni tanssi-videoi-tanssii ryhmästä vierailivat Marjatta-koulussa. 





Valokuvat: Sari Palmgren

maanantai 24. marraskuuta 2014

Kannelmäen palvelutalon kuulumisia

Valokuva: Liisa Söderlund

Perjantaina 21.11. Kannelmäen palvelutalossa katsottiin edellisellä viikolla otettuja valokuvia ja keskusteltiin niiden taustoista.  Samalla valittiin kuvaesitykseen laitettavat kuvat. Lopuksi Kauko esitti kuviaan sotavuosilta, jolloin hän työskenteli sukellusvene Vetehisen miehistössä. Erityisesti näiden kuvien pohjalta syntyi paljon keskustelua, kun muistoja heräteltiin henkiin. -


Liisa

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Tanssi-videoi-tanssia

Maanantaina 17.11 aloitimme tunnin ryhmäimprovisaatiolla ja hahmottelimme tulevaa demoa Kanneltalossa ja Mamuskassa. Sari antoi meille muutamia liikkeellisiä tehtäviä, joiden tulkitseminen oli jokaisen omalla vastuulla. Tilan, muiden ihmisten ja tehtävien yhtäaikainen huomioonottaminen impron aikana oli yllättävän haastavaa. Liikkeen ja improtehtävien tutkiskeluun olisi voinut käyttää enemmänkin aikaa. 

Lopputunniksi siirryimme kuvaamaan kahdessa ryhmässä. Kuvaaminen ilman etukäteissuunnittelua vie enemmän aikaa kuin suunnitelman kanssa. Aikarajoitus pakotti tekemään nopeita päätöksiä ryhmän kanssa. Toivottavasti tallessa on edes jotakuinkin sellaista kuvamateriaalia, jota tavoittelimme. Hauskaa meillä ainakin oli ja kukapa olisi uskonut, että Kanneltalon jääkaappiin mahtuu 60kg tuoretta lihaa. 
Anni



Valokuvat: Sari Palmgren

lauantai 22. marraskuuta 2014

Valokuvia musiikki työpajasta



'




                                   




                                                       Valokuvat: Sari Palmgren




torstai 20. marraskuuta 2014

Musiikki-äänityöpaja Kannelmäessä

Kuvassa:
Barbara Tieaho, Inari Virmakoski, Jussi Syrenius

Aloitimme kahden viikon MNO:n ääni-musiikkityöpajan 17.11. Kannelmäen Nutalla. Työpaja tähtää nykytanssiesityksen säestämiseen improvisoimalla ryhmänä, eri instrumenttejä käyttäen. Ryhmässä on mukana Inari Virmakoski, Barbara Tieaho, Eerika Arposalo ja Jussi Syrenius. Aikaisemmassa tapaamisessa olimme hahmotelleet mistä kukin on aiheessa kiinnostunut ja mitä pieniä soittimia voitaisiin tuoda pajaan. Ja siitä soittimen valinnasta ensimmäiseen jamiin lähdimme. Koska tarkoitus on yhdessä kokeilemalla äänimaailma ja tunnelma luoda niin turha sen tarkemmin asiasta puhua, vaan parempi laittaa äänitys päälle, pulssi alle tukemaan ja sitten soittamaan. 

Kahtena päivänä olemme eri soittimilla ja päämäärillä improvisoineet ja aina on löytynyt jameissa jokin selkeys ja tunnelma, jota voisi tanssin kanssa sitten jalostaa dialogiksi. Hieno huomata kuinka erilaisista lähtökohdista ja taustoista huolimatta olemme jo päässeet kommunikoinnin makuun. -Tuomas Norvio




tiistai 18. marraskuuta 2014

Kannelmäen palvelutalon valokuvaajat

Perjantaina 14.11. alkoi syksyn kolmas valokuvatyöpaja. Kuusi osallistujaa lähtivät kuvaamaan itselleen tärkeitä asioita, joiden kautta he haluavat kertoa jotain itsestään tai elämästään. Kameralla taltioitiin suvun vanha ryijy, läheisten valokuvia kirjahyllyssä, henkilökohtaisia tarvikkeita, television näyttökuva, kirjoja, oma tietokone ja useita muita esineitä, jotka määrittävät sekä identiteettiä että ovat mukana rakentamassa jokapäiväistä elämää. Kuvaaminen onnistui hyvin ja seuraavalla kerralla katsomme yhdessä kuvat projisoituna valkokankaalle. 
- Liisa

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Tanssi-videoi-tanssia harjoitukset

Millaista olisi ratsastaa lohikäärmeellä? Tai kamelilla? Tai yrittää kesyttää koskea?
Vaikka tällä kertaa tanssiminen jäi hiukan suunnittelun jalkoihin, ehdimme kuitenkin kokea jotain mielenkiintoista ja yllättävää. Tutkimme liikkeen kautta selkärankaa, siis sitä yhteyttä, joka kulkee kehossamme pään ja lantion välillä. Joka päivä ja koko ajan sitä käytämme, mutta harvoin tule ajateltua, miten olla siitä tietoinen, miten hallita sen liikettä, miten sillä voi ilmaista asioita. Näitä asioita me kokeilimme yksin ja paritehtävän kautta. Kun toinen parista tanssi, toinen sai tunnustella hänen selkärankansa liikettä silmät kiinni ja pitäen hellästi käsiä niskassa ja alaselässä. Olipas merkillistä tajuta, kuinka monenlaiseen liikkeeseen selkämme pystyykään! Liikkeen moninaisuus sai mielikuvituksen laukkaamaan jonnekin ihan muualle kuin Kannelmäen tanssilattialle…
Tuttuun tapaan aloitimme kurkkaamalla ajassa taaksepäin eli katselemalla edellisen kerran aikaansaannoksiamme. Lopputunti oli kuitenkin varattu tulevaisuudelle. Oli tehtävä jonkinlaisia päätöksiä siitä, miten haluaisimme kertoa kurssistamme tulevissa tilaisuuksissa eli miten esiintyisimme. Loputtomien mahdollisuuksien viidakkoon sukelsimme paperilaput ja kynät aseinamme. Kirjoitimme ja piirsimme toiveitamme ja mielikuviamme. Luimme toistemme kirjoitukset. Järjestelimme niitä ryhmiin, jos lapuissa tuntui olevan jotain samaan suuntaan vetävää. Ja keskustelimme. Kaikkien toiveet tulivat esille ja mielipide kuulluksi. Alustavat suunnitelmat syntyivät!
Kutkuttaa kertoa, mitä kaikkea muutamaan pieneen hetkeen saattaa saada mahtumaan, mutta silloin pilaisin yllätyksen ja ilonne! Tulkaa itse katsomaan! Jos jotain vinkkiä haluatte saada, niin… hm… avainsanoja saattaisivat olla kamera, improvisaatio ja levitaatio!
Minun nimeni on Iida Eija

maanantai 10. marraskuuta 2014

Tanssi videoi tanssia -muotokuvat

Kaksi lyhyttä potretti videota. Tehtävänä oli kuvata yhtä ryhmäläisistä ja tehdä hänestä lyhyt muotokuva videon ja liikkeen avulla. 



sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Tanssi-videoi-tanssia-Ulpu

*Luut*
*Lihakset*
*Iho*

Mistä kehon tasosta tanssi lähtee?
Kokeilimme kaikkia mainittuja. 
Jokaisen luontainen tapa liikkua on erilainen. Toisista esim. "luutanssi" oli helpoin, toisille se tuotti päänvaivaa. Kyse on siitä, kuinka tanssija visualisoi kehonsa liikkuessaan. Kuinka ikään kuin mieli tanssii! Se voi vaihdella myös musiikin, mielialan tai kehon tilan mukaan.

En ollut koskaan tullut ajatelleeksi tanssia näinpäin. Minusta tämä oli tavattoman kiinnostavaa.
Mutta ehdimmepä muutakin.
Katsoimme hienoja esimerkkivideoita ja kuvasimme pikaiset videopotretit kahdesta henkilöstä. 

Liikelaaduista keskityimme vastapariin heiluri/ sitkeä. Näitä sekä liikkumisen tasoja mielessä pitäen improsimme myös hauskan ja mielestäni jo ensi-improihin nähden ihan hienon ryhmätanssin.
Oli hauskaa ja taas tuntui että aika hupeni liian äkkiä. Onneksi kohta on taas maanantai! :)
-Minun nimeni on Ulpu-

maanantai 3. marraskuuta 2014

Kameran liike Tanssi-videoi-tanssia

Kaksi videoluonnosta, joissa tehtävänä oli suunnitella kameran koreografia suhteessa liikekoreografiaan. 




Improvideot Tanssi-videoi-tanssii kurssilta

Nämä kaikki blogissa ilmestyvät tanssi-videoi tanssia kurssin videot ovat luonnoksia, jotka on tehty hyvin nopeina harjoituksina. Nämä alla olevat videot ovat katkelmia tanssi-video improvisaatiosta, jossa kamera ikään kuin toimi yhtenä liikkujista ja kamera vaihtoi omistajaa.
  


sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Tanssi-videoi tanssia -Fred

Tunnin aloituksessa katseltiin edeltävän viikon ryhmien tehdyt videot. (Mä itse myöhastyin.) Seuraavaksi tuli improsarja ja ensimmäinen teema oli taas se, että koko porukka lähtee kävelemään yhtenä oliona ja pysähtyy samalla tavalla. Monta kertaa. Se vaattii suurta tietoisuutta, sekä it's harder than it sounds. Toisena uusi improteema: kaatuminen. Eteenpäin, taaksepäin, sivulle, mutta yrittää kaatua mahdollisimmin pitkälle ennen kuin ottaa nopeita askeleita. Sitten kolmantena uudeksi improteemaksi tasapainotus. Yhdellä jalalla kerrallaan, kokeilkaa, tutkikaa. Koordinaatio puuttui... apuva. Neljäntenä improvuorossa: kaikki neljä teemaa yhteen. Älä mieti sitä... ole sitä.
Katsottavat tanssivideot oli A Study in Choreography for Camera (Maya Deren, 1945) ja Falling Dance Pina-elokuvasta. Siis video kuvauksen vuoro ja tällä kertaa kolmen hengen ryhmämme teema oli JALAT. Pari paria, ilmasta hitaasti lattiaan asti ja sit'eteenpäin suoraan, eteenpäin kaarella, jatkakaa kunnes me pysähdymme ja kamera nousee nähdäkseen molemmat vartalot. “Cut!”
-Minun nimeni on Fred
Voit kommentoida klikkaamalla tekstin otsikkoa. Tekstin lopusta löydät kommentointi-linkin.

© Zodiak – Uuden tanssin keskus