lauantai 11. kesäkuuta 2016

Flash mob - päivä 1.

Saavun teatterimaiseen hämärään tilaan. Siellä on punaiset penkit ja musta lava, ihmisiä alimmalla katsomon rivillä. Tunnistan jo ensimmäisestä tapaamisesta ihmisiä. Meitä on tänään yksi lisää. Istumme piiriin lavalle ja pidämme uudelleen lyhyen esittelykierroksen. Minua jännittää esittäytyä vaikka tein se juuri pari päivää sitten samoille ihmisille yhtä lukuun ottamatta.

Alamme tehdä harjoituksia. Seisomme piirissä ja lähetämme taputuksia ja tömistyksiä. Yritämme pysyä samassa rytmissä. Se on yllättävän vaikeaa, mutta hauskaa. Vähän nolottaa kun taputan väärin. Seuraavaksi kävelemme ristiin rastiin lavalla. Vaihtelemme kävelyn rytmiä ja välillä toinen ohjaaja kertoo lisää asioita, joihin pitää kiinnittää huomiota kävellessä. ”Kuvittele, että ihmistä muodostuu portteja. Kävellessäsi kulje näistä porteista. Nyt kävele takaperin porteista. Jos joku lähtee spontaanisti juoksuun, koko ryhmä juoksee.”  Tehtävä vaatii keskittymistä. Unohdan kaiken muun, keskityn vain harjoitukseen.

”Flash Mob -kansalaisvaikuttamisen kurssi on osa viisivuotista Minun nimeni on -kattoprojektia. Minun nimeni on -projektin pääteemat ovat valta, identiteetti ja ympäristö.” toinen ohjaajista kuvailee.  Jakaannumme pienryhmiin keskustelemaan mitä teemat herättävät meissä. Kirjoitamme isoille papereille. Jokaisesta teemasta keskustellaan tietty aika.

Minusta tuntuu, että teemaa vaihdetaan aina kun olemme juuri pääsemässä vauhtiin, vaikka paperi onkin jo täyttynyt sanoista ja ajatuksista. Olen kiinnostunut eniten valta teemasta, haluaisin tehdä oman flash mobin siihen liittyen.

Tarkoitus on, että jokainen suunnittelee oman flash mobin ja käyttää jotakin teemoista esityksen innoittajana. Meille annetaan silti hyvin vapaat kädet. Keskustelu teemoista on melko synkkää. Paperi, jonka otsikkona on ympäristö herättää keskustelua ilmastomuutoksesta, valta sorrosta ja identiteetti rikkoutuneesta persoonallisuudesta. Ryhmässä on selvästi muitakin, jotka haluavat parantaa maailmaa. Olen oikeassa paikassa.

Valokuva: Sari Palmgren

Ei kommentteja:

Voit kommentoida klikkaamalla tekstin otsikkoa. Tekstin lopusta löydät kommentointi-linkin.

© Zodiak – Uuden tanssin keskus