tiistai 26. huhtikuuta 2016

Urbaaniluonto-projektia tukemassa joukko yrityksiä

Kaarelan alueella toimivat Minun nimeni on -taideprojekti sekä TAIDEKEHÄ-hanke tarjoavat alueen asukkaille ilmaista yhteisöllistä kulttuuritoimintaa. Hankkeiden kolmivuotinen Urbaaniluonto-yhteistyöprojekti yhdistää kaupunkiviljelyä ja taidetta. Tänä keväänä projektin puitteissa perustetaan Kannelmäkeen kauppakeskus Kaaren läheiselle Antinniitylle sekä Kanneltalon edessä sijaitsevalle Sitratorille monivuotiset yhteisöpuutarhat. Lisäksi päiväkoti Timotein pihalle toteutetaan hyöty- ja koristekasvipuutarha yhdessä lasten kanssa. Antinniityn ja Sitratorin puutarhojen toteuttamiseen osallistuu muun muassa kannelmäkeläisiä koululuokkia, jotka osana projektia tuottavat myös puutarhateemaisen liikekäsikirjoituksen, josta nähdään ammattilaisten tulkinta projektin huipennukseksi syyskuussa järjestettävissä Sadonkorjuu-iltamissa.

Projektille on osoittanut tukensa joukko yrityksiä. Kaikki huhtikuun viljelytyöpajoissa kylvetyt yli 2000 taimen siemenet ovat saatu lahjoituksena sekä Hyötykasviyhdistykseltä että Tertun Taimi ja Kukka –liikkeeltä. Kylvö ja taimikasvatus tapahtuvat yhteistyössä Kanneltalon kanssa. Kanneltalon aulaan on erityisesti taimikasvatusta varten rakennettu taimipöytä ja kasvatuksessa tarvittavat kasvilamput, vesiviljelyjärjestelmät sekä lannoitteet on projektille tarjonnut Pavunvarsi. Toukokuun aikana työpajojen puitteissa siirrytään ulos maanmuokkaus ja istutustöihin. Puutarhojen kasvualustana käytetään ympäristöystävällistä HSY:n Metsäpirtin multaa ja puutarhatyö tehdään Fiskarsin puutarhatyökaluilla. Antinniityn yhteisöpuutarhan kynnön ja äestyksen tulee tekemään suomenhevosruuna Uuras keskiviikkona 27.4. Tapahtumaa tukevat Tanja Lundsten ja Työhevosharrastajat.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Tule kokeilemaan pellon äestystä hevosen kanssa - tuet samalla toimintaamme!

Valokuva: www.tanjalundsten.com

Kevään aikana kauppakeskus Kaaren viereiselle Antinniitylle Kannelmäkeen perustetaan Urbaaniluonto-projektin puitteissa yhteisöpuutarha, jonne alueen asukkaat ovat tervetulleita viljelemään hyötykasveja. Antinniityn puutarha kynnetään ja äestetään hevosvoimin, jotta kasvualustasta saadaan pehmeä ja hedelmällinen. Perinteiset kevättyöt tulee tekemään kokenut ja rauhallinen suomenhevostamma Uuras keskiviikkona 27.4. klo 9-15.

Kokeile äestystä ja tue toimintaa!
Tapahtuma on arvokas tilaisuus kokea pala perinnehistoriaamme, erityisesti projektissa mukana oleville koululaisille ja päiväkotilapsille. Osallistumalla rahoituskampanjaamme voit osoittaa tukesi projektille. Tuotto käytetään kyntötapahtuman ja projekti muihin järjestyskuluihin. Vastineena tukijoille tarjotaan mahdollisuutta kokeilla äestystä ohjaamalla hevosta sen vetäessä jousikasta.

Äestyksen hinta on min. 20€/henkilö (sis. kahvi/mehu). Lapset voivat osallistua aikuisen kanssa.
Maksu: Zodiak ¬– Uuden tanssin keskus, tili: FI10 8000 1301 6928, viestikenttään oma nimi ja ”MNO/äestys”. Maksaa voi myös suoraan paikan päällä.

Tapahtumaan ovat kaikki tervetulleita osallistumaan!

Tapahtuman aikataulu 27.4.16 klo 9-15:
klo 9-13 puutarhan kyntö
klo 13-13:30 tauko
klo 13:30 perinteinen valjastus ja ohjeistus
klo 14-15 äestys (kokeile ja tue toimintaa: min. 20€/henkilö. Hinta sisältää kahvin/mehun)
Paikka: Antinniitty, Leikarinpolku 2, 00420 Helsinki.

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Puutarhatanssit-työpaja

Toukokuussa osana Urbaaniluonto-projektia järjestetään koreografi Jenni Koistisen ohjaama Puutarhatanssit-työpaja. Työpajassa lähestytään puutarhaa kokemuksellisena, kehollisena, aistillisena ja esityksellisenä paikkana. Tanssin ja liikkeen kautta haetaan empaattista ja vuorovaikutteista suhdetta puutarhaan monimuotoisena ja moniaistisena ympäristönä. Jokainen työpajakerta on samalla myös esityksellinen tapahtuma, siinä hetkessä syntyvä koreografia. Millaista liikettä ja koreografiaa puutarha juuri tänään ehdottaa? Live-musiikista vastaa Bradley Blalock. Työpaja on avoin kaikille ja kaiken ikäisille eikä ennakkotaitoja tarvita!

Työpaja järjestetään neljän kerran sarjana maanantaisin 2.-23.5. klo 18-20 ja toisen kerran maanantaista perjantaihin 5.-9.9. klo 18-20. Lähtöpaikka: Kanneltalon konserttisali. Työpajan osallistujat pääsevät halutessaan esiintymään Sadonkorjuu-iltamiin jotka järjestetään Sitratorilla 16.9. ja 17.-18.9. Antinniityn yhteisöpuutarhassa klo 18. Esitykseen osallistuminen edellyttää osallistumista syyskuun kurssille.

Ilmoittautumiset 27.4. mennessä osoitteeseen terhi.pursiainen@zodiak.fi.

Voit kommentoida klikkaamalla tekstin otsikkoa. Tekstin lopusta löydät kommentointi-linkin.

© Zodiak – Uuden tanssin keskus