torstai 31. elokuuta 2017

maanantai 28. elokuuta 2017

Aidatut unelmat ensi-ilta 24.8




Jalat ovat jo tottuneet tanssimaan tunnustellen alla olevaa epätasaista maastoa. Tekeminen tuntuu rankalta ja luonnolliselta samaan aikaan, nautinnolliseltakin. Kaikki ovat valmiina antamaan oman upean panoksensa ainutkertaisen elämyksen totteuttamiseksi yleisöksi saapuneille. 

"Löysin pienen kukkasen..." 
"...Kuin kauniin unen." 

Laulun sanat jäävät kaikumaan viilentyneeseen elonkorjuun iltaan kun sekoitumme esityksen päättyessä sumuiseen hämärään, omenapuiden turvaan. 

Eniten tästä projektista mieleeni jää yhteys, yhteiseen ympäristöömme, siinä olevaan omaan kehooni, toisiimme. 

-Annina Vana

Valokuvat: Annina Vana

maanantai 14. elokuuta 2017

Aidatut unelmat- harjoitukset viikolla 32

Uusia elementtejä − kokonaisuus alkaa hahmottua
Valokuva: Sari Palmgren
Meillä on tämän viikon jälkeen enää reilu viikko ensi-iltaan. Teos alkaa hioutua valmiiksi yhä tarkemmin ja kokonaisvaltaisemmin. Minulla oli tällä viikolla vain kahdet iltatreenit. Muina iltoina on harjoiteltu kohtauksia, joissa en ole mukana.

Maanantaina koko ryhmä oli omenatarhalla, jossa harjoittelimme loppukohtausta ensimmäistä kertaa musiikin kanssa. Tuomas Norvio on säveltänyt siistiä konemusaa, jonka päälle tulee vielä Mikko Perkolan viola de gamban soittoa. Ihailen yleensäkin muusikoiden ja säveltäjien kykyä luoda rytmiä, äänimaisemia ja biisejä erilaisiin tunnelmiin ja tarpeisiin, ja olen jälleen hyvin vaikuttunut ja onnellinen, että saan olla kokemassa tämän. Toivon todella, että mahdollisimman moni tulisi katsomaan teoksen, koska siitä tulee hieno ja omalaatuinen.

Saamme musiikista merkit siirtymiin, ja ne ovat mielestäni helppo erottaa kappaleesta, kun vain kuulee musiikin. Lopullista äänentoistolaitteistoa ei vielä tietenkään ollut tarhalla, joten nyt oli ongelmia kuulla musiikkia kauas asti. Lopuksi harjoittelimme vielä Mikon johdolla laulua. Sitä tulee laulamaan myös kuoro, mutta on kivaa päästä itsekin taustaääneksi.

Keskiviikkoiltana harjoittelimme kohtausta viljelypalstalla ja niittyaukiolla. Keli oli viimein ihanan kesäinen. Aurinko paistoi, ja oli todella kivaa harjoitella ulkona. Toivottavasti säät suosivat esitysiltoinakin.

Huomaamme jälleen, että kasvillisuus on paljon korkeampaa ja tiheämpää kuin kesäkuun harjoituksissa, ja se tuo omat haasteensa nähdä toisiamme ja merkkejä. Toisaalta maisema on nyt todella kaunis kaikessa kukassaan. Heinän keskellä pääsee myös tarkastelemaan erilaisia eliölajeja hyvin läheltä. Yritän varoa, etten tanssisi yhden valtavan etanan päälle. Se on paikkani kulmassa, joten yritän pysyä keskellä, mutta toisella kerralla jalan alta kuuluu pahaenteinen rusahdus. Kirsi puolestaan siirtää lehden avulla kämmenenpituisen perhosen toukan pois alta.

Me saamme puvustajalta hauskaa rekvisiittaa viljelypalstoille. Olen siitä hyvin innoissani ja huomaan, miten tämäkin kohtaus muuttuu kiinnostavaksi arjen ja absurdiuden ja toisaalta luonnon ja ihmisen vuoropuheluksi. Odotan innolla, miten ihmiset lopulta tulkitsevat kaiken näkemänsä ja kuulemansa.

-Noora

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Elokuun harjoitukset alkoivat Aidatut unelmat-esityksestä

Pinnat jalkojen alla

Tiistai
Kanneltalon auditorion lattia on nihkeä. Työryhmä kiskoo kesän odotuksen jälkeen mustia lenkkareita ja tennareita jaloistaan viilentääkseen varpaitaan. Ulkona on vihdoin kesä, piirin keskelle aseteltuja päivän olotilaa kuvaavia kuvia etsiskellessä hikiset sukat jättävät eri kokoisia ja muotoisia polkuja mattoon. Askelten ääni uppoaa akustiikkalevyihin, jalkaparit kävelevät hiljaa takaisin paikoilleen, istahtavat alas ja ristiin. Ilmastointi viilentää sukkia, pian yksi solmii kengät takaisin jalkoihinsa pitämättä kiirettä tai ääntä.


Torstai
Juoksemme tampaten Kannelmäen Sitratorin kivetystä. Ketjuhippaa; jotkut kiemurtelevat kädet toisissaan kiinni. Yksi kaatuu, housut, kasvot ja silmälasit ottavat osumaa harmaaseen laattaan. Vauhdikasta. Kävelevien ja muutoin etenevien ihmisten poluista voisi tehdä toistuvia kuvioita maahan. Loputon kaarto kulma-Alepaan tai junaan jatkuu tasaisena ihmisvirtana. Torilla tennispallot pomppivat kauas pudottajaansa karkuun portaita pitkin. Laatat ovat kylmiä vasten reittä, kun istahdan kukkapenkin reunaan katsomaan.

Viheraukion kasvusto on puolestaan noussut viime näkemästä. Täytyy talloa ja tarpoa päästäkseen edemmäs. On ihme, että mittaiseni horsmikon ja heinikon lomaan on jäänyt useita aukioita: niissä on hyvä olla. Polkujen littaantuneet heinät muodostavat jaloille maton. Maa joustaa jalkojen alla, multa on kesäsateiden jäljiltä kimmoisaa ja tiivistä. Kun laskeutuessani maahan levitän heinäaukiolle koko pituuteni, vieressä kiirehtii muurahainen.

Lauantai

Kenkien riisuminen pehmeällä nurmella on varsin vapauttavaa. Korret jäävät varpaiden väliin ja tummanvihreäksi liaksi jalkapohjiin. Korkealle ylle kurottuvat puut ovat tiputtaneet risuja maahan, jalkapohjat totuttelevat väistämään niistä suurimpia. Pikkukivet uppoavat mattoon juostessa niiden yli: nurmi pehmentää tärähdykset ja pienet kovat sattumat, jalat säilyvät ehjinä tallomisesta. Ruoho painautuu hiljattain matalammaksi kulkemillamme radoilla. Jos niillä kulkisi kauan, jäljelle jäävät polut muistuttaisivat olympiarenkaita.

-Juuli

Valokuvat: Sari Palmgren 

tiistai 1. elokuuta 2017

Bongaa Aidatut unelmat -teoksen harjoitukset Kaarelan alueella ja voita liput ensi-iltaan!

Valokuva: Uupi Tirronen 
Sari Palmgrenin käveyteosta Aidatut unelmat harjoitellaan päivittäin Kannelmäen ja Kaarelan alueella. Osallistuminen kisaan on helppoa: bongaa harjoitukset, ota kuva ja jaa se Facebookissa ja/tai Instagramissa tunnuksella #aidatutunelmat.

Kilpailuaika on 1.–16.8. Kilpailua on mukana tukemassa Kotipuutarha-lehti, jonka toimitus valitsee kisaan osallistuneiden joukosta kaksi suosikkiaan to 17.8. Voittajille ilmoitetaan pe 18.8. Facebookissa tai Instagramissa. Palkintona on 2 x 2 vapaalippua ensi-iltaan to 24.8. @ Helsingin juhlaviikot / Helsinki Festival

Voittajakuvat julkaistaan Kotipuutarhan Facebook-sivuilla Kotipuutarha Lehti myös puffaa kilpailua verkkosivuillaan. 

Voit kommentoida klikkaamalla tekstin otsikkoa. Tekstin lopusta löydät kommentointi-linkin.

© Zodiak – Uuden tanssin keskus