tiistai 8. syyskuuta 2015

Esiintyjän kokemus To 27.8

Valokuva: Tapio Vanhatalo
2. Esitys
Hyvin menneen enskan jälkeen tuli 2. esitys. Jenni puhui ennen lämmittelyjä toisen esityksen riskeistä. Että hyvin menneen ensi-illan jälkeen esitys ei synny itsekseen vaan se pitää tehdä! Olla tarkka eikä liian rento. Sää suosi meitä jälleen; oli aurinkoista, kun aloitimme Sitratorilla. Itse uskalsin kokeilla vähän uusia juttuja ennen ruututanssia.

Kun pääsimme ensimmäisen kodin pihalle, oli pilvistä mutta lämmintä. Pyöräilykohtaukseen päästiin hyvissä ajoin ja vauhdilla. Tanjan kodin rappukäytävässä on aina tiivis ja lievästi levoton tunnelma. Niin nytkin, vaikka pari uupui tiistain vahvuudesta.


Sain loisto kivan katsojan, kun lähdimme kävelemään katsojien kanssa. Hänen ehdotuksesta kannoimme mattoani yhdessä. Pian leikimme sillä kuin se olisi ollut hyppynaru. Tunnelma oli riemukas ja rento. Juuri tämä pätkä matkaa on minusta aina kovin erilainen. Niityllä alkoi jo hämärtää. Jalkatanssi oli selkeytynyt. Esityksen jälkeen oli taiteilija tapaaminen kolmannen kodin puutarhassa. Teetä, iltapalaa ja keskustelua.


-Satu



Valokuvat taiteilija tapaamisesta Ulrika Vilke

Ei kommentteja:

Voit kommentoida klikkaamalla tekstin otsikkoa. Tekstin lopusta löydät kommentointi-linkin.

© Zodiak – Uuden tanssin keskus