lauantai 28. marraskuuta 2015

Kuvaukset Tomin kotona

Olin jo ajatuksissani vastaanottanut tämän päivän tietyllä tasolla. Silti
se tuli,
 niinkuin ne usein tulee, hieman nopeasti. Aamulla huomasin että
toimintani oli vähän kuin odottaisin vieraita. Sitten olittekin siinä, ja
viimeistään kun Sari, Päivi ja Tuomas saapui kuvauskalustoineen paikalle
huomasin päivän erikoislaatuisuuden. Olen aikaisemmin työskennellyt
television parissa joten tiesin vähän mitä odottaa mutta silti päivän
tehokkus, kaman määrä ja asioiden kuvan eteen muuttaminen hymyilytti.
Mutta olin onnekseni osanut varautua eikä oman kodin tahdin katoaminen
tuntunut pahalta, ja oikeastaan oli hauskaa antautua jonkin muun
vietäväksi näinkin tutussa ilmapiirissä. Pian kodista olikin muodostunut
jonkun asteinen studio jossa sitten touhuiltiin. Aloitin itse joka sopi
hyvin niin ei tarvinnut liikaa asioita pohdiskella. Ja hauskaa oli, ja
tuntui luontevalta saada luoda teosta työryhmän kanssa. Kaikean kaikkiaan
oli hieno päivä, jonka muistan toivonmukaan pitkään. Kiitos vielä
Marjukka, Sanni, Sari, Päivi ja Tuomas.


-Tom



Valokuvat: Sari Palmgren
Kotivideot nähtävillä Kanneltalon Galleriassa 10.-19.12.2015: https://www.facebook.com/events/912554565496028/

Ei kommentteja:

Voit kommentoida klikkaamalla tekstin otsikkoa. Tekstin lopusta löydät kommentointi-linkin.

© Zodiak – Uuden tanssin keskus