sunnuntai 21. helmikuuta 2016

IIK: Hyvinvointia kasvattamassa

Reilu kymmenkunta osallistujaa istuu innokkaan odottavaisina Kanneltalon konserttisalin näyttämöllä: alkamassa on ensimmäinen Ihanien ihmisten kerho (IIK).

IIK on Zodiakin ja Q-teatterin työpaja aikuisille, jotka toivovat arkirutiineihinsa elämyksiä, ideoita ja irrottelua – jotain sellaisten sisäisten kielten soittelua, joita haluaa herätellä, joita on laiminlyöty tai joiden olemassaolosta ei ehkä ole edes tiennyt.

Onko taidetta parempaa tapaa avartaa olemistaan? Ainakin kaltaiseni konttorirotta toivoo ja uskoo työpajasta saavansa sysäyksiä ja virtaa muuhun tekemiseen, töissä ja kotona. Laajempaa katsantoa itseen ja toisiin, parhaassa tapauksessa.

Idea lähti meiltä Kantsun asukkailta, kun kaupunki niitä kyseli: Helsinki panostaa kulttuuritoiminnassa nyt erityisesti lähiöihin ja läntisen Helsingin radanvarteen. Tavoitteena niin heillä kuin meillä Kannelmäki-liikkeessäkin on saada väki osallistumaan yhteisiin tekemisiin ja sitä kautta kasvattaa alueiden viihtyisyyttä ja turvallisuutta, yhteisöllisyyttä ja kiinnostusta oman alueen kehittämiseen. Kaikinpuolista hyvinvointia siis, josta hyötyy sekä osallistuja itse että ympäristö.

Erikoista työpajalle näin tavistallaajan näkökulmasta on se, että siihen saattoi ilmoittautua maksutta kuka tahansa aikuinen, kun monet kulttuurihankkeet on suunnattu jollekin erityisryhmälle. Että mihin vaikka ihan tavallinen täti voisi osallistua? (Juu, nykytanssikurssille en lähde!)

Ja sellaista saatiin, kiitos kaupungin, Zodiakin ja Q-teatterin, joihin otimme yhteyttä. Heti tuntui, että kokeneet toteuttajat ymmärsivät, mitä tarkoitimme, ja pystyivät asettamaan hämärät ideat isompaan kehykseen ja kääntämään ne toiminnaksi. 

Ekassa kokoontumisessa tunnusteltiin musiikin vaikutusta kehoon ja tunnetiloihin, rakenneltiin tarinoita, jopa piirrettiin (kuinka usein aikuinen normisti tulee piirtäneeksi?). Q-teatterin Jaana Taskinen ohjaa meitä rautaisella ammattitaidolla, luovuudesta lässyttämättä, mitä arvostan. Nainen tuntuu tietävän, mitä tekee.

Kiitos kanssaosallistujat, ensi viikolla tavataan!

-Arja

Summary in English:

Is there better way than art, to make you think and feel stronger? Even the one who works far from art in the office - like me - can enjoy this workshop, hoping to get some energy and ideas for daily life and how to manage in your routines, at home and/or at work.

The workshop is ment for adults, for a change, not for any special target group, but for usual people, who wish to have some new views to life or to themselves.

We, residents of Kannelmäki, suggested the idea to Q-theatre and Zodiak. The professionals turned the idea into practice, knowing exactly what they are doing. The workshop is supported by Helsinki City, which focuses now to suburban areas in culture projects, in order to boost inclusion and improve safety, togetherness and well-being in these areas.

Our first meeting was enjoyable, with music, stories and even drawing - in a way which suits just for the group. Many thanks Zodiak and Jaana Q!

-Arja

Ei kommentteja:

Voit kommentoida klikkaamalla tekstin otsikkoa. Tekstin lopusta löydät kommentointi-linkin.

© Zodiak – Uuden tanssin keskus