keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Belenos group of arts- ryhmä Kanneltalossa tilavieraina

Minun nimeni on-hanke tarjosi hankkeen eri vaiheissa mukana olleille osallistujille Kanneltalon tilaa käyttöön keväällä 2016. Riikka Husso oli mukana Kotivideo työpajassa syksyllä 2015.


Saimme Belenos group of artsin tyttöjen kanssa upean mahdollisuuden käyttää Kanneltalon
konserttisalia 1.3.2016 Zodiakin Minun nimeni on-hankkeen kautta. Olimme jo etsiskelleet tilaa jossa olisi musta verho takana, koska halusimme kuvata promo materiaalia uutta valoshowtamme varten. Joten mahdollisuus käyttää salia osui loistavasti polullemme.


Ennen kuvauksia olimme tehneet minuutti aikataulu kuinka kuvuksissa edetään ja tarkan
työnjaon kuka kuvaa, kuka ohjaa ja ketä kuvataan. Aloitimme kuvauksiin valmistautumisen jo kolme tuntia ennen kuvausten alkua. Kahdeksan tytön hiuksien laitossa, meikkauksessa
ja paukkauksessa menee yllättävän kauan. Toisaalta ei se meille yllätyksenä tullut, että
pääsimme aloittamaan kuvaukset muutaman minuutin myöhässä aikataulusta.


Olimme kuitenkin todella tehokkaita, kunhan pääsimme vauhtiin. Kuvasimme ledi vanteita,
ledi poita, ledi viuhkoja ja ledi varjoja. Saimme kuvattua kaiken minkä olimme
suunnitelleetkin. Tiivillä yhteityöllä saadaan tilanteet kuin tilanteet toimimaan! Kolme
tyttöä tanssii, neljäs kuvaa, viides ottaa valokuvia, kuudes ohjaa tanssijoita, seitsämäs
korjaa välineitä ja kahdeksas valmistelee seuraavaa ottoa. Sulavaa tiimityötä!
Lopputuloksen voi käydä katsomassa Belenos group of artsin facebook sivuilta.


-Riikka Husso

Ei kommentteja:

Voit kommentoida klikkaamalla tekstin otsikkoa. Tekstin lopusta löydät kommentointi-linkin.

© Zodiak – Uuden tanssin keskus