Jukan parkourterveisiä!

Kuva: Antti Ahtiluoto

Vedin parkour-työpajoja Aurinkolahden peruskoululla, Vuosaaren ala-asteella ja Itäkeskuksen yläasteella, kullekin ryhmälle kaksi kertaa. Lyhyesti määriteltynä parkourissa pyritään sulavaan, etenevään ja innovatiiviseen liikkeeseen minkälaisessa ympäristössä tahansa. Useimmiten harjoittelu tapahtuu kuitenkin urbaanissa ympäristössä eteen tulevia kaiteita, muureja ja muita rakenteita hyödyntäen. Itselleni parkour on nimenomaan vuorovaikutusta ympäristön kanssa ja siihen mukautumista. Ympäristö tarjoaa jatkuvasti liikeimpulsseja ja ehdottaa vaihtoehtoisia kulkureittejä. Pian lajin aloittamisen jälkeen mieleen alkaa tulvia ideoita niin kadulla kulkiessa kuin sisätiloissakin: voisiko tuohon astua ja hypätä tuonne, pääsisinkö tuosta ylös, tuossahan on tarjolla hauska cat leap. Arkinen ympäristö aukeaa uusin silmin.

Vaikka parkourissa onkin useita nimettyjä perustekniikoita jotka muodostavat lajin rungon, eivät sitä sido säännöt vaan jokainen voi treenata haluamallaan tyylillä ja omien mielihalujensa mukaan. Vain mielikuvitus rajoittaa liikkeen mahdollisuuksia. Jotkut harrastajat höystävät liikkumistaan esimerkiksi akrobatialla, jotkut puolestaan haluavat edetä mahdollisimman nopeasti ja sulavasti. Kyse ei ole kilpailu- tai extreme-lajista, vaan itselleen sopivien haasteiden asettamisesta ja niiden voittamisesta pitkäjänteisen harjoittelun avulla. Harjoittelukulttuuriin kuuluvat vahvasti ympäristön, yksityisyyden ja kanssatreenaajien kunnioittaminen: mitään ei rikota, pyritään treenaamaan jälkiä jättämättä, ei mennä yksityisille pihoille tai kiellettyihin paikkoihin, treenataan itselle ja muille turvallisesti ja hyvässä hengessä, sillä kaikilla on lajissa omat vahvuutensa ja heikkoutensa ja haasteet ovat hyvin subjektiivisia.

Opetuksessa keskityin kaikkien ryhmien kanssa perustekniikoihin, joiden kautta lajiin pääsee sisälle. Esimerkiksi ylityksiä teimme jokaisen ryhmän kanssa. Aurinkolahdessa ja Vuosaaren ala-asteella pysyttelimme koulun pihoissa tai lähikulmilla, Itäkeskuksessa tutkimme Stoan ympäristöä. Kahdessa opetuskerrassa ei ehdi käydä lähellekään kaikkia osa-alueita tai tekiinkoita läpi. Tärkeintä omasta mielestäni olikin esitellä muutamia ympäristön tarjoamia mahdollisuuksia liikkumiseen ja itsensä toteuttamiseen tämän lajin kautta.

Jouniksen parkour-tunnelmiä Itäkeskuksen yläasteen parkour-työpajasta. Kuvat Antti Ahtiluoto.

Työharjoittelijana Minun nimeni on -projektissa

 

Kuva: Antti Ahtiluoto

Minun nimeni on Dayron Napoles Rubant, olen tanssija Kuubasta. Muutin Suomeen 1v. ja 4 kk sitten. Olen opiskellut suomen kieltä Luksia-aikuisopistossa, ja osana kurssia teen suomen kielen harjoittelua Minun nimeni on -projektissa Zodiakissa.

Projektissa on 10 ryhmää, joissa on eri ikäisiä ihmisiä Itä-Helsingistä. Minä olen avustanut ja osallistunut työpajoihin, joita vetävät Jenni Koistinen ja Sari Palmgren. Projektissa avustaminen on ollut mielenkiintoinen kokemus. Olen nähnyt miten eri-ikäiset osallistujat ovat osallistuneet projektin luomisprosessiin käyttäen kehon liikkeitä ja omia kokemuksiaan. Nimien sanominen ja niiden merkityksestä puhuminen, liikkuminen ja vuorovaikutus muiden kanssa vahvistavat heidän käsityksiään heistä itsestään, muista ihmisistä ja ympäristöstä.

On hienoa, että kuka tahansa, jolla ei ole tanssijan taustaa, on nyt voinut olla osana tanssiprojektia.

***

My name is Dayron Napoles Rubant. I am a dancer from Cuba. I moved to Finland 1 year and 4 months ago. I have been studying Finnish language in Luksia aikuisopisto, and as a part of my course I am doing my internship in Minun Nimeni on project in Zodiak.

The project have 10 groups of people, from different ages and differents parts of Eastern Helsinki. I have been assisting and participating in the workshops, which are being led by the directors of the project Jenni Koistinen and Sari Palmgren. Assisting on the project has been an interesting experience; to see how participants of different generations have been involved in the creation process by using their own body movements and own experiences. Saying their names and talking about the meanings of their names, moving and interacting with each other, strengthens their own perceptions of themselves, of other people and the environment.

It is great that anyone, without having a background as a dancer, has now been able to be a part of a dance project.

***

Mi nombre es Dayron Napoles Rubant. Soy bailarin graduado de de la escuela de arte en Cuba. Estoy residiendo en Finlandia hace 1 año y 4 meses. He estado estudiando la lengua finlandesa en Luksia “Instituto de Educación para Adultos”. Como parte de mis estudios estoy haciendo mi entrenamiento en el proyecto Minun Nimeni On en Zodiak “ Centro para la Nueva Danza”.

El proyecto esta formado de 10 grupos, con personas de diferentes edades y diferentes partes del este de Helsinki, en el cual he estado asistiendo y participando en los talleres dirigidos por los directores del proyecto Jenni Koistinen y Sari Palmgren. Tomando parte en los talleres ha sido una magnífica e interesante experiencia, ver cómo los participantes de diferentes generaciones toman parte en el proceso de creación mediante el uso de sus movimientos corporales y sus propias experiencias. Decir sus nombres y hablar acerca de sus significados, moviéndose e interactuando unos con otros, fortalece su propia percepción de sí mismos, teniendo en cuenta otras personas y el entorno en el cual se encuentran.

Es magnífico el hecho de que cualquier persona, sin tener una formación como bailarín, es capaz de ser parte de un proyecto de danza.

Videoiden kuvaukset

Videoiden kuvaukset olivat viime viikolla. Kuvaaja Päivi Kettunen, kuvausassistentti Heini Mäntylä ja koreografi-ohjaaja Sari Palmgren viettivät viikon vuosaaressa 16 eri kuvattavan kanssa. Sää oli osittain suotuisa, mutta kylmyydeltäkään ei voinut täysin välttyä marraskuisessa ilmassa. Kuvaukset sujuivat hyvin ja saimme todella hienoa materiaalia. Super-kiitokset kaikille kuvattaville!

Videot sekä Minun nimeni on-nettisivut julkaistaan 18.12. Videot voi nähdä myös tiistaina 18.12 vuotalolla Minun nimeni on- tapahtumassa.

Tässä valokuvia kuvauksista. Valokuvat: Sari Palmgren

Terveisiä koululta!

Vuosaaren ala-asteen työpajat on pidetty enimmäkseen Vuotalon Vuosalissa. Välillä työpajoja on kuitenkin pidetty myös koululla.

Parkouria

Nuoret tutustuivat kaupunkiin liikken muodossa parkourin avulla. Parkour-työpajat ohjasi Jukka Tarvainen.

Parkouria Itäkeskuksen yläasteen malliin!

Vuosaaren ala-asteen ryhmällä oli hieno parkour-työpaja ja he piirsivät tunnelmakuvia blogiin.

Stoan seniorit

 Työpajat ovat jo päätöksessä ja projektissa on siirrytty harjoittelemaan 18.12. live-esitystä. Tässä kuitenkin vielä kuvasatoa syksyn työpajoista. Stoan teatterisalissa kokoontui senioreiden ryhmä.

Kaupunkityöpja

-->

Kuva: Tuomas Linna

Viikon 44 alussa aikuiset ja seniorit tutkivat Itä-Helsingin kaupunkimaisemaa ulkona liikkumalla Jaakko Simolan ohjaamassa työpajassa. Tässä Jaakon terveisiä työpajasta:

Ensimmäisenä tehtävänä lähdimme kävelemään yhdessä ilman sanoja ja etsimme kollektiivisesti reittiä, jonne Vuosaaren tiet, kadut ja polut johdattivat. Ryhmän tukemana saimme vapauttaa itsemme ihmettelemään myös kulkureittien sivuissa olevia kohtia, joissa kaupunkilaiset eivät yleensä kulje tai pysähdy. Tehtävässä sai palata turvallisesti lapsille tyypilliseen paikkojen tutkimiseen koko kehon ja kaikkien aistien kanssa. Tunnustelimme miten voi tanssia kiveysten, portaiden, kaiteiden, seinäpintojen, istutusten, valon, varjojen ja pimeyden sekä meren tai tuulen kanssa.

Jatkoimme kävelyä kaduilla ja keskustelimme, millainen paikka Vuosaari on ja mitä osallistujien muistoja siihen liittyy. Opin paljon uutta ja kuljin uusia reittejä. Kaupunginosa on monille hyvin rakas. Vuosaari-kokemuksia ovat avarat merinäköalat, tuuli, raikas ilma, männyt, rannalla liikkuminen ja oleskelu, tutut kivet, muutos, hiekka, kadonnut kahvipaahtimon tuoksu, uusi arkkitehtuuri, ”kulkeminen arkkitehtuurin havainnekuvassa”, lasitetut parvekkeet, vanhat huvilat, veneet, sotahistoria, Uutelan kanava ja maamerkkinä Suomen korkein asuintalo Cirrus. Erilaisia kulkijoita eri suunnista on ollut aina vuosituhansien kuluessa.

Lopuksi teimme pienen tanssikokeilun ryhmän valitsemassa paikassa. Tanssimme eri päivinä leikkipaikalla, kanavan suulla ja tien alikulussa. Leikimme toistamalla omaa reittiä, pysähtymällä hetkeksi jonkin maiseman elementin ääreen ja tuomalla mukaan jonkin liikkeen aikaisemmilta tapaamiskerroilta sekä reagoimalla toisten tekoihin. Tärkeintä ei ollut niinkään se mitä teki vaan se, mitä huomioita ja uusia tilallisia kokemuksia syntyi keskittyneen tekemisen seurauksena. Pienet asiat saivat tilaa koko ulkona olemisen aikana. Esimerkiksi varisten rääkäisyt, lehtien kahina tai seinän minimalistinen koristeritilä herättivät huomion sanattomasti liikkuessa.   

Olin etuoikeutettu ryhmien vieraileva vetäjä. Osallistujat olivat yllättävän rohkeita ja innostavia. Tapaamisessa toteutui hetkessä eläminen kaupunkimaiseman tanssipartnerina. Ryhmät tavallaan opastivat minulle, millaisessa kaupungissa asun. Vuosaari merkitsee minulle nyt jotain muuta kuin aikaisemmin. Lopuksi olikin hyvä kahvitella ja rupatella lämpimässä uusien tuttavien kanssa. 

Kuva: Tuomas Linna

Kuva: Tuomas Linna

Kuva: Tuomas Linna

Kuva: Tuomas Linna