keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Pelimannin ala-asteen valmistavan luokan ryhmä

Kanneltalon konserttisalissa on nyt parin viikon ajan kokoontunut maanantai-aamuisin eläväinen ja iloinen porukka Minun nimeni on-projektin nuorimpia osallistujia. He ovat Pelimannin ala-asteen valmistavan luokan ryhmä. Lapset ovat 6-9 vuotiaita ja suurin osa on saapunut Suomeen tänä syksynä. Mukana on myös heidän opettajansa Anna-Kaisa Takaki ja yksi koulunkäyntiavustaja.

Anna-Kaisa kertoo toisesta tapaamiskerrasta näin:

"Menimme toista kertaa Zodiakin tapaamiseen. Paikka ja alkuleikit olivat siis jo tuttuja ja pääsimme hyvin vauhtiin. Palloheittelyssä lapset sanoivat oman nimensä ja kysyivät toistensa nimiä. Omaan nimeen tehtiin myös liikkeitä. Näin nimiä toistettiin monta kertaa. Välillä piirsimme oman talon kuvaa ja leikimme hippaa. Lopuksi oli edellisestä kerrasta tuttu "keinu", jolloin jokainen lapsi vuorollaan pääsi ohjaajien heiluttamaan riippumattoon hetkeksi rauhoittumaan. Olikin hiljaista, kun kaikki olivat kierähtäneet keinusta maahan makaamaan. Jäi tunne, että lapset viihtyivät ja ovat pääsemässä hyvin alkuun tässä projektissa."

Ei kommentteja:

Voit kommentoida klikkaamalla tekstin otsikkoa. Tekstin lopusta löydät kommentointi-linkin.

© Zodiak – Uuden tanssin keskus