Kun katson ajassa taaksepäin viime syksyyn, muistan hetkiä, jotka nostavat väistämättä hymyn huulilleni. Hymyn, joka kertoo olemisen ilosta, tanssimisen riemusta, lämpimistä kohtaamisen hetkistä ja vapaudesta. Näitä elementtejä saimme kokea Minun nimeni on -projektin ryhmässä, joka kokoontui Marjatta-koululla torstai-iltapäivisin. Marjatta-koulu on hoitopedagoginen erityiskoulu lapsille ja nuorille.
Kokoonpanomme vaihteli eri kerroilla, mutta yleensä meitä oli kohtuullisen kokoinen joukko teini-ikäisiä oppilaita ja aikuisia tutkimassa tanssin maailmaa Jennin johdolla. Tutustuimme toisiimme ja opimme toistemme nimet. Kommunikoimme puhumalla, viittomilla ja liikkeellä, mikä nyt parhaiten keneltäkin luonnistui.
Jenni ohjasi meitä kuin huomaamatta antamalla inspiroivia mielikuvia, jotka muuntuivat liikkeeksi ja tanssiksi. Saimme itsemme lämpimiksi ja läsnä oleviksi kuvitteellisella aamupesulla, kaartelimme tilassa lentokoneina, kokeilimme kevyttä liikettä ja raskasta liikettä. Välillä muovailimme patsaita yhdessä ja erikseen tai tottelimme kapteenin käskyjä liikkua hitaasti kuin etana, matalana kuin käärme tai korkeana kuin kirahvi. Kapteenit vaihtuivat ja tehtävistä tuli yhä jännittävämpiä.
Tanssiradalla kokeilimme vähän vaativampia liikkeitä. Välillä piti saada selällä kosketus lattiaan pyörähtämällä keränä, välillä pyörähtää ilmassa hypäten. Niitä me teimme parhaamme mukaan. Kuinka ollakaan, kun vain rohkaisee mielensä ja uskaltaa kokeilla, saattaa oppia jotain uutta ja rohkaistua ehkä kokeilemaan jotain vielä enemmän!
Jotain siis muuttui viikkojen aikana. Me löysimme uutta osaamista itsestämme ja uudenlaisia tapoja ilmaista liikkeellä. Tanssin maailma alkoi paljastaa meille aarteitaan. Jotain myös säilyi samana koko ajan: Avoimuus ja ilo! Ne ovatkin tärkeitä välineitä ja niillä pääsemme pitkälle, kun taas kevätpuolella alamme etsiä uusia askeleita ja kartoittamattomia polkuja tanssillisella tutkimusmatkallamme!
Minun nimeni on Iida Eija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti