Kesälukemista

Tervehdys kaikille Zodiakin toimistolta!

Toivottavasti mahdollismman moni teistä on jo rennoissa kesälomatunnelmissa.  Haastattelin MNO-taiteilijoitamme Sari Palmgrenia, Jukka Tarvaista ja Jenni Koistista Zodiakin ensi syksyn ohjelmalehteä varten. Kävimme keskustelua siitä, mikä merkitys hankkeessa työskentelyllä on heille ja miten valta ja vallankäyttö ilmenee taiteellisessa työskentelyssä.  Ohjelmalehti ilmestyy elokuun alussa, mutta tässä teille haastattelun pitkä versio jo etukäteen luettavaksi.

Lokoisia hetkiä riippumatossa ja muistakaa käydä myös Antinniityn ja Sitratorin kasvimailla!

Kaunista kesää ja nähdään taas syksyllä. Jutun lopussa syksyn tärkeät tapahtumat: Flash Mob-kurssi ja Urbaaniluoto-iltamat Antinniityllä. Käythän peukuttamassa tapahtumalle lisärahoitusta osoitteessa:

https://www.helen.fi/kampanjat/kaupunkienergiaa/kesan-2016-tapahtumakalenteri/urbaaniluonto--kaupunkilaisten-yhteinen-sadonkorjuujuhla/


T. Katja - Zodiakin yleisötyövastaava

Valokuva: Uupi Tirronen

Minun nimeni on  - mietteitä taiteesta ja vallasta

Zodiakin Minun nimeni on -taidehanke on toiminut syksystä 2012 saakka, ensin Vuosaaressa ja sen jälkeen vuodesta 2013 alkaen Kannelmäessä ja koko Kaarelan alueella. Tanssitaiteilijat Jenni Koistinen (JK), Jukka Tarvainen (JT) ja Sari Palmgren (SP) ovat olleet mukana Helsingin kulttuurikeskuksen rahoittamassa hankkeessa alusta alkaen. Hankkeen tavoitteena on tarjota taidetta ja taiteen tekemisen mahdollisuuksia Helsingin eri lähiöissä.

SP: Olemme nyt työskennelleet useamman vuoden Kannelmäen alueella ja sinne on jo muodostunut oma yhteisönsä. Tuntuu hyvältä, kun menee käymään Kanneltalolla ja matkalla tapaa ihmisiä, jotka ovat olleet mukana Minun nimeni on -hankkeessa tai törmää samoihin tuttuihin Zodiakissa ja muissa tapahtumissa.

JT: Taidan tuntea enemmän ihmisiä Kaarelasta kuin omalta asuinpaikaltani. Minun nimeni on -hanke on yhdistänyt todella eri ikäisiä ihmisiä, jotka eivät olisi muuten kohdanneet, työskentelemään yhdessä. Taiteilijana olen hankkeen kautta joutunut ja päässyt uuden äärelle ja kehittynyt ammatillisesti. Osallistujille on voinut taiteen tekemisen kautta tarjota poikkeuksellisia kokemuksia.

SP: Minua on välillä jännittänyt uusien ryhmien tapaaminen, esimerkiksi kun työskentelin ensimmäistä kertaa kehitysvammaisten nuorten kanssa. Työskentely heidän kanssaan oli aivan mahtavaa - ehkä paras ryhmä mitä minulla on koskaan ollut. Hankkeessa työskentely rikastuttaa omaa elämää. Vaatii rohkeutta asettua erilaisiin paikkoihin ja tilanteisiin ja välillä miettii, että mitenköhän tämä homma oikein hoituu. Samalla on kuitenkin olo, että on oikealla asialla ja että juuri tätä minun pitääkin tehdä.

JT: Huomaan, että olen valmiimpi ja rohkeampi menemään mukaan uusiin paikkoihin ja tilanteisiin. Tässä työssä pitää olla joustavuutta, sovelluskykyä ja rohkeutta siihen, että uskaltaa mennä vähemmälläkin suunnitelmalla ohjaustilanteeseen ja luottaa siihen, että kun on oikeasti läsnä tilanne kertoo, mihin suuntaan kannattaa edetä. On oppinut huomaamaan, ettei ole kyse sen kummemmasta kuin että on valmis joustamaan omasta suunnitelmastaan. Samalla oma ”työkalupakki” on kasvanut ja on oppinut yhä uusia ja parempia tapoja ohjata.

SP: Ei-ammattilaisten kanssa työskentely auttaa minua ymmärtämään paremmin kenelle teoksiani teen. Yhteisessä taiteen tekemisen prosessissa katsojan ajatusmaailma ja näkemykset taiteesta avautuvat aivan uudella tavalla. En ole koskaan ollut kiinnostunut tekemään teoksiani vain muille ammattilaisille tai käsittelemään teoksissani taiteen sisäisiä ongelmia ja nämä ajatukset ovat vain vahvistuneet Minun nimeni on -hankkeessa työskentelyn myötä.

JT: Teosten tekeminen ei- ammattilaisten kanssa on avannut näkemään myös omaa työskentelyä uusin silmin. Työryhmätyöskentelyssä on paljon kirjoittamattomia sääntöjä siitä, kuinka työ tehdään. Ei- ammattilaisten kanssa työskennellessä havahtuu siihen, mitä ammattilaisuus tuo tullessaan ja mitä asioita pitää itsestään selvyyksinä.

SP: Ihmisillä voi olla idealistinen kuva siitä, miten taidetta tehdään. Tanssiteoksen tekoprosessissa keskeisessä asemassa on taito toimia ryhmässä. Tämä ei ole ihmisille välttämättä kovin tuttua ja yksi vahvuutemme onkin saada erilaiset ihmiset toimimaan yhdessä ja tutustuttaa heidät siihen, miten ryhmätyöskentely toimii.

JK: Hankkeen aikana olemme pyrkineet kuuntelemaan osallistujien tarpeita ja toiveita siitä, millaisia taideprojekteja he haluaisivat omalla asuinalueellaan toteuttaa. Valta on keskeinen teema, jonka kanssa joutuu tekemisiin heti, kun ryhtyy työskentelemään erilaisissa toimintaympäristöissä ei-ammattilaisten kanssa.

SP: Monesti meillä on ryhmiä, joissa ihmiset haluavat tulla liikkumaan tai tapaamaan muita ihmisiä. Harvemmalla osallistujalla on valmiiksi jotakin asiaa tai suuntaa, jonka takia hän tulee mukaan yhteisötaideprojektiin. Ohjaaja voi käyttää valtaa siinä, että hän päättää mihin suuntaan lähdetään etenemään. Jos tätä valtaa ei käytä, on riski että jäädään vellomaan paikoilleen. Valta tarkoittaa minulle päätöksien tekemistä sitä, että ottaa vastuun prosessin päämäärästä. Yhteisötaiteessa se tarkoittaa jatkuvaa tasapainottelemista sen kanssa, kuinka paljon päätösvaltaa osallistujille antaa ja missä vaiheessa.

SP: Vallan käsite liittyy myös tietoon ja aikaan. Projektissa taiteilijalla on työnsä kautta mahdollisuus pohtia tarvittavia ratkaisuja. Ennen harjoituksia minä olen voinut koota materiaaleja ja pystyn ehdottamaan ryhmälle, että menisimmekö tähän suuntaan. Muut tulevat paikalle suoraan töistä, eikä heillä ole välttämättä ollut käyttää aikaa projektin pohtimiseen.

JT: Toisaalta vastaavia asioita on olemassa myös ammattilaisproduktioissa. Olen ollut työryhmässä, jossa pyrittiin täydelliseen demokratiaan. Asioiden eteneminen oli käsittämättömän hidasta. Kohtauksesta saattoi tulla seitsemän eri ratkaisua, mutta koska kaikki kunnioittivat demokraattisuuden käsitettä, kukaan ei uskaltanut päättää, mikä ehdotuksista valitaan. Ennen ensi-iltaa päätösvalta oli pakko antaa jollekin henkilölle. Jos halutaan edetä johonkin tiettyyn päämäärään, roolit työryhmässä edistävät asiaa.

JK: Ajattelen valtaa positiivisena asiana. Valta sanaan liittyy paljon negatiivisia ja ristiriitaisia tunteita, mutta MNO -hankkeessa ajattelen sitä positiivisen haltuun ottamisen asiana suhteessa käsittelemiimme teemoihin -
omaan ympäristöön ja taiteen tekemiseen. Tänä vuonna viljelyä ja koreografiaa yhdistävä urbaaniluontoprojekti on esimerkki positiivisesta oman ympäristön haltuun ottamisesta ja sillä tavalla vallan käyttämisestä suhteessa omaan ympäristöön. Viljelyssä on konkreettisesti otettu haltuun osa Sitratorista ja Antinniittyn alueesta kauppakeskus Kaaren takana ja on ryhdytty käyttämään niitä pienimuotoiseen omavaraisviljelyyn. Vallankäyttö suhteessa koreografian tekemiseen on käännetty myös toisinpäin. Lapset ja nuoret ovat yleensä taiteessa vastaanottajia tai osallistujia. Nyt projektissa mukanaolevat lapset suunnittelevat tanssin käsikirjoituksen ammattilaisille. Näin heillä on valta siihen, mitä esiintyjät, ammattilaiset ja aikuiset tekevät. Lapsilla on mahdollisuus itse kuvitella, millaisen tanssiesityksen he haluaisivat nähdä.

JT: Tämän syksyn aikana toteuttavassa Flash Mop -projektissa tarjotaan osallistujille mahdollisuus esittävän taiteen keinoin ottaa kantaa suuriin tai pieniin yhteiskunnallisiin tai alueellisiin epäkohtiin tai nostaa esiin jonkun itselleen tärkeän tai positiivisen ilmiön. Tieto on valtaa. Raha on valtaa. Antaako tietoa vai panttaako sitä? Rahan valta puhuu yhteiskunnassa kaikilla tasoilla. Kannelmäessä Sitratorilla on törmännyt siihen, että valta annetaan helposti siellä oleville laitapuolen kulkijoille, jotka voivat hallita paikkaa pelon ilmapiirillä. Osallistujien kanssa on kiinnostavaa pohtia kaupunkitilaa ja kenellä siellä on valta ja mihin julkista tilaa saa käyttää. Mitä tapahtuu, kun alue kaapataan taiteen käyttöön?

SP: Flash Mop -projektin tarkoituksena on antaa mahdollisimman paljon valtaa osallistujille. Työryhmä toimii parhaiten, kun mukana on eri taitoisia ihmisiä. Raja-aitoja voi ja saa rikkoa, mutta työryhmän jäsenet ovat parhaimmillaan, kun he saavat tehdä sitä, missä ovat vahvimpia. Minulla on koulutus viedä projekti loppuun ja tästä syystä olen aika voimakkaasti ohjannut osallistujia kohti lopputulosta. MNO -hankkeessa on ihmisiä, jotka ovat olleet niin kauan mukana, että heillä on jo valmiuksia toteuttaa asioita. Emme aloita aivan tyhjästä, jolloin ohjaaja voi vetäytyä enemmän mentorin rooliin.

JK: MNO -hankkeessa on mukana myös kaksi erillistä mentorointiryhmää niille osallistujille, jotka ovat pitkään olleet mukana projektissa esiintyjinä ja tekijöinä. Tähän asti he ovat kuitenkin olleet ohjattavan roolissa. Nyt heillä on mahdollisuus itse päättää, millaisen esityksen he haluavat tehdä. Molempien mentorointiryhmien teemat ovat korkeataiteellisia, vakavasti otettavia aiheita, joita he haluavat työllään välittää. Molemmat ryhmät ovat tarttuneet ympäristöaiheeseen ja käsittelevät sitä omalla tavallaan. Heidän esityksensä nähdään Urbaaniluonto -projektin iltamissa 16.- 18.9. Kannelmäessä.

JK: MNO -projekti on saanut aikaan erilaista omaehtoista toimintaa. Viime keväänä osa 6-luokkalaisista projektissa mukana olevista oppilaista ehdotti oma-aloitteisesti opettajalle, että he voisivat pitää nykytanssityöpajan omassa koulussaan pienemmille oppilaille. Taustana heillä oli yhden esityksen katsominen ja muutamat työpajakerrat minun kanssani. Mielestäni on mahtavaa, että he haluavat ja uskovat kykenevänsä. Tähän suuntaan haluaisinkin valta teeman kanssa mennä - kohti voimaannuttavaa vallankäyttöä! Toivon että projektin suhteen pystyisin muuttamaan työskentelyä entistä enemmän sellaiseksi, että pystyisin siirtymään itse taka-alalle ja että ihmiset voisivat ottaa valtaa omiin käsiinsä. Mutta toisaalta haluaisin myös tehdä teoksia, jotka ovat selkeästi minun omiani. Nyt tuntuu, että olen vasta päässyt aloittaan tutkimusta ja että mahdollisuuksia on olemassa valtavasti. En tiedä haluanko enää puhua osallistavasta tai yhteisötaiteesta. Etupäässä minua kiinnostaa työskennellä erilaisten ihmisten ja erilaisten ympäristöjen ja paikkojen parissa.

SP: Flash Mop -projektissa odotan, että ihmiset tulisivat jo jonkun valmiin vision kanssa, minkä asian puolesta he ovat valmiita tanssimaan. He innostuisivat siitä niin paljon, että asiat lähtisivät vyörymään kohti järjetöntä massatapahtumaa.

JT: Minä odotan, että liikutaan ja kokeillaan asioita, mutta odotan myös sitä, että pääsemme käymään keskusteluja, filosofoimaan ja pyörittelemään asioita aiheen ympäriltä. Olisi hienoa sada mukaan ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita paremman yhteiskunnan rakentamisesta. Haluaisin saada osallistujien käyttäytymisessä aikaan muutoksen. Itsekin aina innostun nähtyäni hyvän dokumentin tai merkityksellisen taideteoksen. Olen hetken intoa täynnä, mutta kolmen päivän päästä olenkin jo taas unohtanut hyvät aikeeni muuttaa jotakin elämässäni. Tavoitteena ja toiveena on, että Flash Mop -projektiin osallistuminen ja asioiden perinpohjainen käsittely saisi aikaan aidon muutoksen niin, että ajatukset muuttuisivat myös käytännön teoiksi. Haluaisin, että pääsisimme kaikki ihmisinä eteenpäin! On kiehtovaa nähdä, mitä tästä kehittyy ja mihin kaikkialle flash mopeja syntyy tämän syksyn aikana.

Katja Kirsi

Flash Mop -työpajat 8.-11.8. klo 17-20  - Tule mukaan esiintyjäksi Flash Mopeihin tai voit tiedustella, mahtuuko suunnitteluryhmään vielä mukaan. Projektiin voi ilmoittautua mukaan kuka tahansa yksityinen henkilö tai ihmisiä esim. yhdistyksestä, organisaatiosta tai koulusta. Projekti on maksuton eikä aiempaa osaamista eikä kokemusta tarvita. Elokuun harjoitusjakson lisäksi projektiin kuuluu Flash Mob –tempausten harjoittelua ja esitystapahtumia.

Ota yhteyttä Terhi Pursiaiseen terhi.pursiainen@zodiak.fi

Urbaaniluonto-projektin iltamat Kannelmäessä Sitratorilla perjantaina 16.9.2016 klo 18 ja Antinniityn yhteisöpuutarhassa 17.9. ja 18.9.2016 klo 16. Mukana tanssia, musiikkia ja sadonkorjuun juhla-ateria. Tapahtuma on ilmainen. Tervetuloa!

http://minunnimeni.blogspot.fi/
https://www.facebook.com/mnozodiak/?fref=ts
http://www.zodiak.fi/minun-nimeni

Flashmob - päivä 5.

Perjantaina 10.6. oli flas mob/kansalaisvaikuttamisen kurssimme ensimmäisen viikon viimeinen päivä ja henkilökohtainen tunnelma on väsynyt, mutta onnellinen. Viikon aikana on tullut paljon kaikenlaista ajattelemisen aihetta ja synnyttänyt pieniä flash mobin poikasia, jotka toivottavasti kesän muhittuaan kehittyvät valmiiksi, tai ainakin hyvään vaiheeseen elokuuhun mennessä, jolloin projektimme taas jatkuu.

Tänään menimme ensimmäistä kertaa kokeilemaan ulkotilaan aikaisemmin tekemiämme scoreja ja vähän myös parkourasimme, ja oli hauskaa saada vähän tuntumaa siihen, miltä tuntuu erilaisissa ympäristöissä ja ihmisten tarkkailun alla liikkua ja touhuilla totutusta poikkeavilla tavoilla. Aluksi tuntui oudolta jo pelkästään alkulämpänkin tekeminen Sitra-torilla ja oli jotenkin hyvin tietoinen omasta olemisestaan, mutta melko pian touhu alkoi tuntua hyvin luonnolliselta ja melkein unohti muiden ihmisten olemassaolon. Parkourista innostuin aika paljon ja se oli huomattavasti helpommin lähestyttävää kuin olen ajatellut kaikkien youtube-videoiden perusteella, joissa tehdään huimia hyppyjä ja kaikenlaisia akrobaattisia kuvioita. Oli virkistävää suhtautua liikkeeseen ympäristön kautta ja kuunnella, minkälaisia impulsseja se tarjoaa, sillä olen tottunut lähestymään tanssia ja liikettä ensisijaisesti omien sisäisten impulssien kautta.

Kurssin alussa flash mob – termi oli jokseenkin tuttu, mutta kun kävimme käsitettä kurssilla vähän tarkemmin läpi, alkoi sitä ajatella paljon laajemmin. Olin esimerkiksi mieltänyt flash mobit hyvin vahvasti juuri tanssillisen flash mobien kautta ja ajatellut sen oleelliseksi osaksi termiä, mutta tajusin, että käsitteen puitteessahan voi tehdä melkein mitä vaan. Viikko on ollut hyvin kokonaisvaltainen ja vähän raskaskin ja välillä on tuntunut, että omien suunnitelmien suhteen pää on lyönyt ihan tyhjää, eikä tiedä, mistä saisi tarttumapintaa, mutta kurssilla tehdyt tehtävät ja harjoitteet helpottivat alkuun pääsemistä.

Flash mob on perinteisesti ollut ehkä enemmän hetkellinen viihdyttävä pläjäys, joka ilahduttaa arjen keskellä, ilman sen kummempia syvempiä motiiveja, mutta mielestäni se on myös vaikuttamisen muotona oiva väline, sillä vaikka flash mobin valmistelu monenlaista valmistelua vaatii, siinä missä mielenosoituksenkin järjestäminen, niin jollain tavalla siinä on myös tiettyä ketteryyttä ja monipuolisuutta. Jos nyt ei esimerkiksi teitä aio sulkea, niin ainakin pienimuotoisemman tempauksen voi toteuttaa sen kummemmin viranomaisille ilmoittamatta ja yllättävän ja huomiotakin herättävä muodon takia viesti voi saada enemmän näkyvyyttä. Flash mobin sanoma voi toisaalta olla vähän monitulkintaisessa muodossa, mutta ainakin itse uskon hitaiden ja alitajuisten prosessien voimaan ihmisten mielten ja kehojen liikuttajana.

-Karoliina Kuisma

Valokuva: Sari Palmgren

Flash mob - päivä 1.

Saavun teatterimaiseen hämärään tilaan. Siellä on punaiset penkit ja musta lava, ihmisiä alimmalla katsomon rivillä. Tunnistan jo ensimmäisestä tapaamisesta ihmisiä. Meitä on tänään yksi lisää. Istumme piiriin lavalle ja pidämme uudelleen lyhyen esittelykierroksen. Minua jännittää esittäytyä vaikka tein se juuri pari päivää sitten samoille ihmisille yhtä lukuun ottamatta.

Alamme tehdä harjoituksia. Seisomme piirissä ja lähetämme taputuksia ja tömistyksiä. Yritämme pysyä samassa rytmissä. Se on yllättävän vaikeaa, mutta hauskaa. Vähän nolottaa kun taputan väärin. Seuraavaksi kävelemme ristiin rastiin lavalla. Vaihtelemme kävelyn rytmiä ja välillä toinen ohjaaja kertoo lisää asioita, joihin pitää kiinnittää huomiota kävellessä. ”Kuvittele, että ihmistä muodostuu portteja. Kävellessäsi kulje näistä porteista. Nyt kävele takaperin porteista. Jos joku lähtee spontaanisti juoksuun, koko ryhmä juoksee.”  Tehtävä vaatii keskittymistä. Unohdan kaiken muun, keskityn vain harjoitukseen.

”Flash Mob -kansalaisvaikuttamisen kurssi on osa viisivuotista Minun nimeni on -kattoprojektia. Minun nimeni on -projektin pääteemat ovat valta, identiteetti ja ympäristö.” toinen ohjaajista kuvailee.  Jakaannumme pienryhmiin keskustelemaan mitä teemat herättävät meissä. Kirjoitamme isoille papereille. Jokaisesta teemasta keskustellaan tietty aika.

Minusta tuntuu, että teemaa vaihdetaan aina kun olemme juuri pääsemässä vauhtiin, vaikka paperi onkin jo täyttynyt sanoista ja ajatuksista. Olen kiinnostunut eniten valta teemasta, haluaisin tehdä oman flash mobin siihen liittyen.

Tarkoitus on, että jokainen suunnittelee oman flash mobin ja käyttää jotakin teemoista esityksen innoittajana. Meille annetaan silti hyvin vapaat kädet. Keskustelu teemoista on melko synkkää. Paperi, jonka otsikkona on ympäristö herättää keskustelua ilmastomuutoksesta, valta sorrosta ja identiteetti rikkoutuneesta persoonallisuudesta. Ryhmässä on selvästi muitakin, jotka haluavat parantaa maailmaa. Olen oikeassa paikassa.

Valokuva: Sari Palmgren

Niitystä kasvimaaksi

Parin vuoden aikana olen pyörinyt erilaisissa Kannelmäki-liikkeen tapahtumissa ja tutustunut mukaviin, innostaviin ihmisiin. Viime kesänä mielessä paloi ajatus yhteisöpuutarhan tapaisesta toiminnasta ja muutamista ajatuksista tuli käytyä keskusteluakin joidenkin henkilöiden kanssa. Tosin silloin ajatus ei kantanut pidemmälle ja kytevä toive jäi kitumaan. Kevään tullen sainkin lukea mahtavasta projektista, jossa oli kaikkea mielenkiintoista sulassa sovussa, oli tanssiprojekteja, taiteen tekemistä – ja  yhteisöpuutarha! Vähän tämä monimuotoinen koktaili ensiksi vaati makustelua, mutta kun itsellä oli kituva toive juuri tuosta puutarha-asiasta niin tajusin toiveeni saavan muodon. En valitettavasti päässyt alkutapahtumiin Kanneltalolle ja istuttamaan siemeniä, mutta vakaa ajatukseni oli, että sitten kun projekti siirtyy Antinniitylle niin siellä olen minäkin, työntämässä talikkoni multaan.

Niinhän minä olen nyt ollutkin useamman kerran, keskiviikkoisin klo 18 Antinniityllä. Se on mielenkiintoista, että tämä puisto-/niittyalue on jokapäiväisen elämäni osa. Kun lähden ulkoiluttamaan koiria niin usein lähdemme liikkeelle tämän alueen kävelyteitä pitkin. Kun lähden ja palaan töistä niin kävelen tämän puiston halki. Yleensä näin keväällä tutkailen kiinnostuneena missä vaiheessa puihin tulevat pienet hiirenkorvat, milloin koiranputkimeri aloittaa kasvunsa niityllä, miten ihmisten sihti on huono, kun roskat eivät osu roskiksiin... Nyt minulla on ollut uusi kiinnostuksen kohde – yhteisöpuutarhamme käännetty maa ja siihen pikkuhiljaa muokatut penkit kaaleille, porkkanoille, pavuille ja muille taimille (tai siemenille).

Monta vuotta sitten ymmärsin, että pieni rivaripihamme tarjoaa minulle suuren lahjan puutarhanhoidon muodossa. Kasvit ovat aina olleet kiinnostavia ja pidän vehreydestä. Pieni pihamme ei ole mikään puutarha-hifistien maanpäällinen taivas, mutta minulle se on väylä purkaa stressiä ja innostua luonnon pienistä ihmeistä. Olen aivan toisessa maailmassa kuopsutellessani maata ja miettiessäni, että mahtaako jokin kasvi viihtyä tässä kohtaa tai nouseeko kylvetyistä siemenistä uusia alkuja. Sama ajatuskulku päässäni puuhastelen yhteisöpuutarhassa. Yhteisöllisyyttä kun itsekin olen metsästänyt Kannelmäki-liikkeen riveissä niin tämä yhteisöpuutarha kokoaa kaksi itselle tärkeää asiaa. On mukava nähdä, että yhteisöllisyys ei idä vain sisätiloissa vaan se suorastaan kukoistaa ulkona.

Yhteisöpuutarhahan on tarjonnut myös joillekin koululuokille hienon mahdollisuuden päästä kosketuksiin asian kanssa, joka voi olla aivan vieras kaupunkilaislapselle. Janne-vetäjämme on kärsivällisesti ohjannut lapsia ja näin heillekin jää kytemään tietoisuus kasvun ihmeestä, luokassa kylvetty siemen on kasvanut taimeksi, taimi on istutettu maahan Antinniityllä ja kun se kesän kasvaa niin tuloksena on satoa, ruokaa.

Jokainen kiinnostunut on tervetullut osallistumaan, kukin voimiensa mukaan. Kenenkään ei tarvitse olla asiantuntija, sitä varten meillä on Janne-puutarhuri :D Mukaan voi tulla vaikka vain katsomaan, juttelemaan ja jakamaan ajatuksiaan.

Talikon varressa, Sanna

Kaarelanraitin oppilaat mukana Urbaaniluonto-projektissa

Kaarelanraitin eka- ja tokaluokkalaiset ovat olleet mukana Urbaaniluonto-projektissa kevään ajan. Oppilaat ovat osallistuneet Arja- ja Leena-opejen kanssa viljely-, piirustus- ja tanssityöpajoihin. He ovat olleet mukana perustamassa Antinniityn yhteisöpuutarhaa ja suunnittelemassa puutarha-aiheista koreografiaa jonka näemme ammattiesiintyjien tulkitsemana Urbaaniluonto-iltamissa syyskuussa.
Alla oppilaiden tuntoja kokemuksistaan.

Puutarhatanssit 23.5

Yksi siemen. Yksi keho.

Kasvi kasvaa samanaikaisesti kahteen suuntaan. Juuret maahan ja verso ylös ja sivuille. Siemenessä on jo kaikki valmiina, tarvitaan vain elinolosuhteet ja vettä. Kehossa on kaikki valmiina. Kaikki on siellä sisälläni, tanssi saa vain tapahtua. Tämän päivän tanssi. Sitä ei tarvitse luoda, lämmitellä, miettiä, tuskailla, suorittaa. Tanssi saa vain tapahtua; syntyä, elää, hengittää ja sitten kun on aika, pienentyä aivan kuten kasvitkin elävät vuorokauden rytmien mukaan. Luonto vain on. Ei ole oikeaa tai väärää. Entä jos tanssikin vain on. Aina ihan oikeanlainen.

Yksi siemen. Yksi keho.

-Satu

Valokuva: Jenni Koistinen