keskiviikko 15. elokuuta 2018

Läpimenot ennen yleisöä 13.-15.8.

Maanantaina oli viimeinen reittikohtainen läpimeno ja tiistaina kaikki reitit koottiin ensimmäistä kertaa yhteen. Palapeli alkaa valmistua: palat on käännetty oikein päin ja järjestetty ryhmiin, reunapalat ovat kohdillaan. Tiistaina rytmitys ei ihan vielä täsmännyt: kummuilla meni liian pitkään ja myöhästyimme palstoilta. Torstaita varten sovittiin uusi aikataulu ja palstalaisten kanssa katsomme oman osuutemme yksityiskohtia vielä kertaalleen. Sinänsä ei haittaa, jos palstalla kaikki ei mene joka kerran samalla tavalla tai ihan käsikirjoituksen mukaan, mutta olisi hienoa ehtiä paikalle ennen ensimmäistä ryhmää!

Lopulta tässä palapelissä palat taitavat olla joustavia, jokainen esitys tulee varmasti olemaan ainutlaatuinen pienine variaatioineen. Ja hyvä niin, se juuri tekee tähän teokseen osallistumisesta erityisen mielenkiintoisen. On hienoa, miten meille kaikille annettaan vastuuta ja miten meihin kaikkiin luotetaan. Tunnelma on ollut hyvä ja kannustava alusta alkaen.

Ulkona liikkuminen on riemastuttavaa, innostavaa ja inspiroivaa, yllätyksellistä ja arvaamatonta. Kaikki on jotenkin suurpiirteisempää kuin sisällä - ja silti hienovaraista ja herkkää. Luonnosta, jopa urbaanista, saa paljon energiaa ja happea. Jokainen päivä on erilainen jo säidenkin puolesta, eikä koskaan voi ihan varmasti tietää, mitä tapahtuu. Maanantaina ehdin omakotitaloille katsomaan Pauliinan sooloa. Siitä tulikin duetto, kun talon pieni musta kissa liittyi tanssiin.

-Johanna
Valokuva: Johanna Mikkonen 


Ei kommentteja:

Voit kommentoida klikkaamalla tekstin otsikkoa. Tekstin lopusta löydät kommentointi-linkin.

© Zodiak – Uuden tanssin keskus